Syvä kuilu

Joskus ihmiset miettii että miten voi vajota niin alas että kadottaa itsensä?
Ja sitä miten saa itsensä pois pohjalta? Mutta entä jos on niin väsynyt ettei jaksa yrittää? Kuka sellaista ihmistä auttaa joka sekoaa totaalisesti?
Näitä asioita olen miettinyt uudesta vuodesta lähtien. Jokainen ihminen tekee virheitä, joita katuu. Jokainen kadottaa itsensä jossain vaiheessa elämää, mutta miten itsensä löytää takaisin? Siihen en ole keksinyt vastausta. Useimmat ihmiset jotka vajoaa alimpaan helvettiin, ei jaksa enää yrittää nousta sieltä ylös ja parantaa elämäänsä. Kuka näitä ihmisiä auttaa? Sellaiset jotka rakastavat. Sellaiset jotka haluavat auttaa. Sellaiset jotka eivät anna toisten jäädä kitumaan. Onko sellaiset ihmiset kumppaneita? Vai kavereita? Vai perhe? Eniten auttavat ystävät jotka pysyvät vierellä loppuun asti. Mistä tämmöisiä ystäviä löytää? No niitä ei ainakaan kannata etsiä, ne ilmestyvät elämään silloin kun ei osaa edes odottaa sitä. Eniten ihmisiä auttaa se että joku sanoo niille että rakastaa, mutta tuonkin saa sanoa vasta kun sitä tarkottaa. Perhe rakastaa sinua sellaisena kuin olet, ja vaikka muuttuisit he rakastavat sinua silti.
Olen kadottanut itseni liian useita kertoja, ja uutena vuotena se tapahtui taas. Mietin olenko hullu vai mikä minulla on. Mutta luojalle kiitos kumppanistani ja ystävistä! Ilman heitä en olisi mtn. Olisin ainoastaan tyhjä kuilu jossa ei olisi tunteita. Mutta noiden takia tunnen itseni kokonaiseksi.
"Kun ihminen pelkää, se juoksee pakoon. Ja sitten kun se ei enää jaksa juosta, se yrittää piiloutua. Mutta miten käy niille jotka eivät juokse tarpeeksi lujaa tai jotka eivät löydä tarpeeksi hyvää piilopaikkaa?."